TX2 Turvaratkaisut Oy

Turvallisuustekniikan vahva, osaava ammattilainen.

Olemme turvallisuustekniikkaan keskittynyt turvallisuusalan yritys, jonka operatiivinen toiminta kattaa tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueen. Osaavalla ja luotettavalla ammattilaisella on vahva jalansija toimialueellaan.

Lähes 30 vuotinen turvallisuusalan kokemus näkyy paitsi työssämme, niin myös tuotteissamme. Pitkän kokemuksen myötä tuotteet ovat valikoituneet laadun mukaan. Toimitamme pääosin kaikilla osa-alueilla huippulaadukkaita kotimaisia keskuslaitteita. Kotimaisuus on meille tärkeä asia ja takaa loppuasiakkaille järjestelmien huoltovarmuuden sekä päivitysmahdollisuuden järjestelmien elinkaaren aikana.

Turvallisuusjärjestelmien huolto- ja ylläpitotehtävien merkitys ja kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tällä osa-alueella olemme askeleen muita edellä. Olemme panostaneet turvallisuusjärjestelmien huolto- ja ylläpitotehtäviin ja tämän kehitystyön tuloksena syntyi TX2 Etähuolto- ja ylläpitovalvomo, joka tarjoaa aivan uudenlaisen palvelumuodon.

Turvallisuustekniikkaa siirretään yhä useammin verkkoon erilaisten integraatioiden johdosta. Verkotuksessa käytämme kotimaisia suojattuja etäyhteyspäätteitä jotka luo paitsi tietoturvallisen tavan verkkoon liittämiseen, myös mahdollisuuden suojattuun etähuoltoon ja ylläpitoon. Näin pystymme tarjoamaan huolto- ja ylläpitopalveluita vaikkapa mobiilisti.

Ratkaisu on edessäsi – TX2 Turvaratkaisut Oy

Ajankohtaista

10 Kes 15
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu

Seinäjoen Ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön uusi laboratoriorakennus rakentuu Seinäjoelle. TX2 T...

05 Kes 15
Kaukokiidon terminaali

TX2 Turvaratkaisut Oy modernisoi Kaukokiidon terminaalin videovalvontajärjestelmän....

01 Kes 15
Sedu

Koulutuskeskus Sedu päivittää videovalvontaa, TX2 Turvaratkaisut Oy järjestelmätoimittajana....

10 Lok 14
S-market Kuortane

Eepeen uusi S-Market Kuortane valmistuu marraskuussa. TX2 Turvaratkaisut Oy toimittaa uuteen energia...

Tässä muutamia asiakkaitamme

kaukokiito
sedu
eepee
sjk